Sunnuntaifiilistä jokaiseen päivään

On aika aloittaa hyvinvointia ja ruuhkavuosia käsittele postaussarjani, jolle annoin nimeksi Arjen balanssi. Tässä sarjassa etsitään hyvää oloa sekä henkisestä että fyysisesti sekä nautitaan arjen pienistä iloista.

Aloitetaan yhdestä oleellisimmasta kysymyksestä: miten sinä palaudut arjen kiireistä?

Se on helppoa myöntää, että elän tällä hetkellä elämän ruuhkaisimpia vuosia. Lapset ovat pieniä ja varsinkin kuopus vielä iässä, jossa hän tarvitsee aikuisen apua / huomiota lähes koko hereilläoloaikansa. Ja itse asiassa aika paljon vielä öisinkin.  Tyttärellä on jo omia kaverihommia ja harrastuksia, joihin toki sitten tarvitaan kyytimistä ja muuta. Työelämä on hektistä, vaativaa ja mukaansatempaavaa ja täyden päivätyön rinnalla kulkee oma yritys blogitöineen.  Mies tekee epäsäännöllistä työaikaa, joka tekee arjesta ennustamatonta.

Samaan aikaan pitäisi kehittää itseään, lukea kirjoja, opiskella, matkustella, tehdä vapaaehtoistyötä ja pitää koti ja puutarha kuosissa. Muistaa lukea Wilmat ja Hilmat, järjestää lasten synttärit ja maksaa laskut. Soitella ystäville ja mennä puolison kanssa treffeille. Olla fiksu, filmaattinen, pullantuoksuinen, mitä nyt milloinkin.

Kaikessa tässä paletissa pitäisi sitten syödä terveellisesti ja liikkua säännöllisesti, ihan jo siksi että jaksaa tämän kaiken.  Koska neljäkymmentä on lähempänä kuin kolmekymmentä, kehonhuollon tulisi olla kokonaisvaltainen sekoitus lihaskunnon kehittämistä, aerobista rasitusta ja venyttelyä. Muuten menee jumiin ensin selkä ja sitten kuuppa.

Tuota kaikkea tehdessä elämästä tulee herkästi suoritus. Itselläni kierrokset kasvavat ja projekti tulevat uniinkin, pahimmassa tilanteessa niin vahvasti, että aamuyöllä ei saa enää unta. Silloin tietää, että ollaan liian kaukana balanssista.

Pienet lapset ovat hyviä opettamaan hetkessä elämistä. Pysähtymistä he harvemmin opettavat, ainakin minusta tuntuu että vauhtia riittää siihen autuaaseen hetkeen, kun pienimmät vihdoin nukahtavat. Silloin alkaa oma aika, joka on yleensä ihan liian myöhäinen liikuntasuorituksiin. Luojan kiitos en kirjoita blogia avaruusfysiikasta, joten voin blogata pikkutunneilla.

Kun aloittaa elämäntapamuutoksen ruuhkavuosissa, on hyvä kysyä itseltään, mistä luovun, jotta saan uutta tilalle? Jos sen valmiiksi ylitsepursuavan kuorman päälle kasaa  uusia  tavoitteita, on aika suuri todennäköisyys sille, että koko setti romahtaa. Tämä on myös suuri syy siihen, miksi lupaukset eivät kestä alkuinnostusta pidemmälle.

On pakko palautua, jotta voi kehittyä.

Ruuhkavuosissa omien palauttavien hetkien ottamien kannattaisi aikatauluttaa kuten muukin elämä. Tosin rentoutumista ei voi suorittaa ja se nyt on maailman viimeinen asia, josta kannattaa ottaa stressiä. Itselläni dilemma on se, että en osaa rentoutua ennen kuin tietyt kotihommat ovat hoidettu ja kun ne on tehty, on mahdollisuus huiliin usein jo mennyt.

Niin kuin lihakset, myös luovuus ja ideat kasvavat levossa. Onko varaa olla kasvattamatta niitä?

Jostain syystä sen oikean tunnelman löytää helpoiten sunnuntaisin. Sellaisen ihanan aikakuplan, jonka sisään voi hetkeksi sujahtaa. Usein juuri iltapäivällä, kun poika nukkuu ja tytär on harrastuksessaan. Keitän kahvin, avaan sisustuslehden, kuuntelen musiikkia (ah, Spotifyn Soft 90´s-lista!). Olen hetkisen kiireettä. Ehkä venyttelen, ehkä ajattelen, ehkä en.

Tehokkuutta ihannoivalle voi olla kova paikka vaikka vain tuijottaa ikkunasta ulos kymmenen minuuttia, mutta juuri sellaiselle tyypille (hei vaan), se olisi tärkeää. Tehokkuudesta ei ole kovin pitkä matka säätämiseen. Palautumisen kannalta minulle olisi ihan parasta saada ripaus sunnuntaifiilistä jokaiseen päivään. Vaikka sen kahvikupillisen verran  pysähtymistä ilman somea tai työasioita.

Kun mieli on virkeä ja vastaanottavainen, on mahdollisuus tavoitella uutta. Harjoitukset jatkuvat.

***

Arjen balanssi – hyvinvointia ruuhkavuosissa -postaussarja ilmestyy noin kerran viikossa tai sen verran, että sen tekeminen ei stressaa kirjoittajaa.