Joskus mietin, miten pienestä kaikki voikaan olla kiinni. Miten monen palan summana elämästä on tullut juuri sellaista kun se on juuri nyt? Jokaisella asialla on vähintään kaksi puolta ja itse saamme valita, miten suhtaudumme. Onko elämä vain kiirettä, loskaa, laskuja ja pimeää? Vai tekemisen täyteisiä päiviä, vaihtuvia vuodenaikoja, ruokaa ja lämpöä sekä tunnelmallisia iltoja?
Omaa onnellisuutta voi hyvin punnita tämän Frances Rodmanin ajatuksen kautta:
Ajattele kuinka onnellinen olisit,
jos juuri nyt menettäisit kaiken
mitä sinulla on.
– Ja sen jälkeen saisit
sen kaiken takaisin.
Minulle on onneksi suotu muisti, joka unohtaa ikäviä asioita. Se on ehkä osa itsesuojeluvaistoa, osaltaan taipumusta löytää asioista positiiviset puolet. Ehkä se on niinkin, että elämässä pääsee vähän helpommalla, kun ei stressaa ja murehdi liikaa. Asiat saavat tulla ja mennä, annan anteeksi ja uskon hyvää. Suren surut pois puserosta ja keskityn kivempiin juttuihin.
Tänään supertavallisena päivänä tunsin itseni erityisen onnekkaaksi. Jatkuvasti heräilevän vauvamme unikoulun kolmantena yönä pikkuherra veti 10,5 tunnin keskeytyksettömät unet. Aamulla sain juoda kiirettömät kahvit naapurissa. Roudasin pesueeni kaupungille, söin lempisalaatin ja ostin tyttärelle pikkuisen hupsun paljettihameen. Siivoojat kävivät ja ostin ison kimpun kukkia viikonlopuksi. Päätettiin pitää pikkujoulut ja askarreltiin kutsukortit. Lapset kikattivat iltaväsyneenä ruokapöydässä toistensa hassuille äänille. Naapurinpoika vei Hugon lenkille. Pienet ovat unilla ja kynttilät palavat. Mies saapuu pian töistä. Saan kirjoittaa, ajatella, rakastaa, olla ja luultavasti myös nukkua.
Erityisen tavallista ja tavallisen erityistä arkea marraskuisessa kodissa. Ei se onnellisuus ole sen kummempi juttu.
13 Kommentit
Hei! Kertoisitko enemmän teidän unikoulusta? Miten, miksi, minkä ikäiselle? Täällä myös ajankohtainen aihe.
Hei! Meillä vauva on nyt 8,5 kk. Hänellä on säännöllinen ruokarytmi, aloitti kiinteät täysimetyksen jälkeen 5 kk iässä. Yöt ovat oikeastaan menneet koko ajan huonompaan suuntaan, kunnes edellinen viikko alkoi olla kymmenen kertaa yössä heräilyä. Siihen saakka vauva nukkui perhepedissä vieressäni. Unikoulu hoidettiin samalla kaavalla kun nyt eskari-ikäiselle isosiskolle aikanaan.
Lapsen sänky siirrettiin omaan huoneeseen ja isille patja lattialle. Vauva käy rinnalla, mutta hänet laitetaan hereillä sänkyyn ja silitellen rauhoitetaan, jos tarvetta on. Jos huuto yltyy kovaksi, nostetaan syliin, mutta meillä ei juuri tarvinnut sylirauhoittelua. Itse en puuttunut nukutukseen / heräilyihin millään lailla, jotta vauvaa ei ”kiusata” maidontuoksulla. Jos tarvitsee, annetaan yöllä hörppy vettä. Ensimmäisenä yönä vauva heräsi kahdesti, toisena yönä kolmesti, mutta unet jatkuivat aika pian eli ei ollut pitkää huutoa. Kolmantena yönä hän nukkui tuo 10,5 h katkeamatonta unta. Nyt pari yötä on mennyt yhdellä pienellä herätyksellä eli meillä on toiminut tosi hyvin. Iskä on edelleen nukkunut vauvan huoneessa, jotta voi rauhoitella tarvittaessa, mutta eiköhän isi pääse pian omaan sänkyyn. Tärkeintä on olla päättäväinen ja rauhallinen <3 Ennen unikoulua on myös syytä varmistaa, että lapsi on terve eli unta ei katko korvatulehdus, hampaat, flunssa tms. Kysy jos vielä jäi joku mietityttämään! 🙂
Ihana! <3
<3
Täällä yksi blogisi vakituinen, vaikkakin huonosti kommentoiva, seuraaja. Hauskaa, että luonteistamme löytyi selkeä yhteinen piirre, nimittäin hyviin asioihin keskittyminen ja ikävien unohtaminen. Itsekin käsittelen hankalat asiat mieluummin kerralla ja jätän ne sitten taka-alalle. Olen saanut joskus kommenttia, että ikävät asiat unohtamalla ei käy niitä läpi kunnolla ja ne nousevat esiin myöhemmin elämässä. Itse ajattelen kuitenkin toisin ja tämä on minun tapani elää. Päästän itseni mielelläni ”helpolla” ja otan iloa irti hyvästä, enkä keskity pahaan. Optimistisena elämä on itselleni kevyempää ja mukavampaa.
Ihanaa alkutalvea sinulle! Mielenkiinnolla luen myös pieniin lapsiin liittyviä juttuja, koska esikoisen olisi määrä syntyä helmikuussa. Paljon uutta siis tiedossa. 🙂
Tuota minäkin joskus mietin, että pullaahtaako ikävät jutut joskus pinnalle, mutta tulevat sitten jos tarve on. Toki pitää surra ja kiukutellakin, jos aihetta on, mutta perusperiaattena positiivisen kautta 🙂 Optimistin elämä on varmasti kevyempää kuin murehtijan. Nautitaan me tästä elämän- ja ajatteluntavasta!
Onnea odotukseen, aivan ihanaa aikaa <3
Kauniita kuvia taas kerran ja todella kiva teksti. Näinhän se on. Itse hymyilin eilen leveästi juostessani pimeässä räntäsateessa iltalenkkiä – kuinka moni asia onkaan niin äärimmäisen hyvin ja kuinka paljosta saa olla onnellinen ja kiitollinen. Vaikka olisihan sitä voinut kirota märkiä sukkia (goretex-juoksukengät ostoslistalle…) ja pimeyttä, mutta jostain syystä ei yhtään tuntunut siltä. Positiivisuus vie pitkälle!
Juuri näin! Ja kuinka paljon mukavampaa on itsellä, kun ajattelee lasin olevan puoliksi täynnä <3
Voi, nauti kunnon yöunista. Ihanaa! Tekstisi kosketti. Meillä pari kk vanhempi mini, jolla myöskin unikoulu juuri nyt meneillään. Ei ole mitään herkkuja nuo yöt, kun herätään tunnin välein. Meillä reilu viikko koulua takana, noin hyviä öitä vielä odotellaan.
T: Pitkään blogiasi seurannut, mutta huono kommentoija.
Pointtina siis, että onnistunut unikoulu siellä luo itseenkin uskoa, että tätä hommaa kannattaa jatkaa. (Nimim. Ehkä vähän hajamielinen pikkuihmisen äiti) ?
Kiitos Tinde! Hyvät yöunet maistuvat tosi hyvältä kaiken sen heräilyn jälkeen! Toivottavasti sielläkin pian jo hellittää <3
Unikoulusta täytyy sanoa ennen enempiä ohjeita, että se soveltuu vain terveelle lapselle. Eli flunssa, hammaskivut, allergiat, mahavaivat ym estävät unikoulun! Jos on epäilys, että lapsen heräilyt johtuvat kivusta, täytyy ehdottomasti asia tutkia ja hoidattaa ennen mitään unikoulua.
Juuri näin! Ja olen myös sitä mieltä, että lapsella on erilaisia herkkyyskausia opetella uusia asioita. Jos unikoulu ei ala viikossa purra, voi miettiä että nyt ei ole ehkä oikea aika… Meillä unet parani heti eli varmasti myös poika oli valmis ja tämä oli hänen parhaakseen 🙂