Mikä auttaa jaksamaan?

by Kerttu
Mikä auttaa jaksamaan?

Moikka!

Millaisia fiiliksiä sinulla on alkavaan kaamokseen?  Ajattelen, että syksy väriloistossaan on kaunis ja hämärtyvät illat ovat tunnelmallisia. Kaikesta positiivisesta ajatteluista huolimatta tiedän, että kaamos tulee nappaamaan voimia. Pian päivistä tulee säälittävän lyhyitä. Jos olet onnekas, ehdit piipahtamaan lounastunnilla päivänvalon aikaan ulkona, muuten pimeää on aamulla ja heti taas iltapäivällä.  Valon väheneminen vaikuttaa hyvinvointiin ja tunne on todellinen.  THL:n mukaan joka viides aikuinen kokee runsaasti kaamosoireita ja pari prosenttia aikuisista kokee kaamosmasennusta.

Mikä auttaa jaksamaan?

Kaamosoireet ovat vähän kuin PMS, ne pahenevat vuosi vuodelta. Onkohan niillä jotain tekemistä toistensa kanssa? No joka tapauksessa olen kokeillut monenlaisia tapoja helpottaa oloa ja pitää energioita yllä. Kirkasvalolamput ja vitamiinit ovat perusjuttuja, mutta myös näistä koen olevan apua:

Kalenteriin kivoja juttuja Aika menee nopeasti, kun on mukavaa, joten kannattaa bookata mieleisiä menoja.  Kun myös arki-illoille on tekemistä, ei tule sitä kaaoskoomaa, jossa ei tee mieli astua ovesta ulos. Meillä on tulossa Marun kanssa aurinkoinen työ- ja hyvinvointimatka ja pelkkä ajatus tuo virtaa. Mutta menojen ei tarvitse olla mitään valtavia, treffit ystävän kanssa kahvilaan saattaa pelastaa päivän.

Terveystekoja, jotka sopivat kaamokseen. Avanto ja liikunta tekevät hyvää sekä keholle että mielelle. Avantoon kannattaa mennä päivänvalon aikaan, se helpottaa kummasti. Kaamos saattaa vaikeuttaa nukkumista ja kylmäuinti ainakin itselläni parantaa unenlaatua. Liikunnassa suosin lempeitä lajeja, jos ei lähde, ei kannata alkaa liikaa repimään. Kun yhdistää sosiaalisuuden ja liikunnan, saa tuplamäärän virtaa. Siksi PaNO-naisten eli painonnoston treenejä ei passaa jättää väliin.

Suklaa on lääke, mutta sokerikoukku ei. Villasukkien ja hyvien telkkarisarjojen terveysvaikutuksia ei kannata väheksyä.  Kun kesämökki ei enää pimeydessä niin houkuttele, on ihana nauttia omasta kodista.

Onneksi tulee joulu. Kaamos vie kohti valon juhlaa. Tyttäreni on jo nyt kysynyt, voidaanko alkaa tunnelmoimaan joulua, mutta sovimme aloittavamme marraskuussa. Jos joulutunnelmointi tuo iloa, miksi siitä ei ottaisi kaikkea irti. Niinpä pian aloitamme fiilistelyn yhdessä; leivonta, leffat, kaakaohetket, valosarjat, koristelu, glögi ja joulukalenterien huolellinen valinta tuo paljon iloa.

Ja kyllä se siitä. Maailman lattein lohdutus, mutta kaikessa lakonisuudessaan niin totta. Kaamos on osa vuodenkulkua ja jos haluaa saada yöttömät maagiset kesäyöt, on tämäkin otettava vastaan. Tiedän, että osa nauttii pimeydestä ja osaa lempeästi heittäytyä sen syleilyyn. Sitäkin voisi opetella: ollaan itse se valo, jota elämältä halutaan.

Mikä on sinun paras kaamosvinkkisi?

Saatat pitää myös

3 Kommentit

Muuttuva kotini Päivi S 12 lokakuun, 2021 - 8:53 am

Kivoja vinkkejä <3
Olen kans yrittänyt miettiä miten selätän tämän väsymyksen. Yksi piristys on kyllä ollut kun oon 2,5 vuoden tauon jälkeen alkanut käymään jumpilla ja vähän salillakin ja tunnen taas että ns. elän kun näen ihmisiä ja jotenkin ryhmäliikunnat on vain minun juttu ja yritän niitä arkeen aina jotenkin sujauttaa mitä työt antaa myötä. Oon myös yrittänyt aina mitä nyt jaksan työpäivän jälkeen tai ennen vähän siivota ettei mene vapaat ihan siivotessa, koska haluan pitää kuitenkin kunnon vapaataakin. Käydä ulkona syömässä ja nähdä kavereita sekä tehdä kaikkea kivaa. Joulusta en oo niin välittänyt sen kaupallisuuden takia, mutta vois kyllä miettiä uudella näkökulmalla sitä 🙂

Reply
Jonna 12 lokakuun, 2021 - 5:47 pm

Viisaita neuvoja ja suunnilleen samat ajatukset on itsellä.

Reply
Sari 15 lokakuun, 2021 - 6:39 pm

Kirkasvalolamppu, liikunta ulkona ja ryhmäliikunnat. Ja aamulla herään sarastusvaloon.

Reply

Jätä kommentti