Kotihäpeä ja täydellisen emännän paineet

by Kerttu

Kyläily Suomessa on vähentynyt tasaiseen tahtiin 40 vuotta. Taustalla ovat varmasti monet elämän ja asumisen ilmiöt, mutta myös uusi termi: kotihäpeä. Siinä missä vielä vuosikymmen sitten vertailukohtana olivat sisustuslehtien tai television kaukaiset unelma-asunnot, on sosiaalinen media avannut ovet yhä useimpiin “tavallisten” ihmisten koteihin.

Sieltä se tunne hiipii helposti sieluun; meillä ei ole hulppeaa huonekorkeutta, värikoordinoitua vaatehuonetta tai viimeisen designin mukaista sohvaryhmää. Miksi kaikilla muilla pysyy arki hanskassa, kukat ovat tuoreita ja sisustustyynytkään eivät painu nolosti lyttyyn? Miksi muilla on yleensäkin kauniimpaa, tyylikkäämpää, hallitumpaa, siistimpää ja kaikkiaan täydellisempää.

Ei ihme, että oma elämä siinä kuvavirrassa tuntuu niin vaillinaiselta.

Tässä tunnetilassa uusien ihmisten kutsuminen katsomaan oman kodin nuhjuisia nurkkia ei kuulosta kovin houkuttelevalta. Mitä nekin ajattelevat, kun ovenpielessä odottaa IKEA-kassillinen sanomalehtiä menossa kierrätykseen ja eilisen tiskitkin ovat latomatta koneeseen, kun mielummin otettiinkin lasten kanssa erä Afrikan tähteä.

Täydellisellä emännällä on  itse tehtyä luomupiirakkaa, hiekaton eteinen,  eikä ainakaan epämääräisiä jäjiä yhtään missään. Hän on sekoitus Frendien Monicaa, Täydellisten naisten Breetä ripauksella tosielämän Michelle Obamaa; järjestelmällinen, huolellinen ja sydämellinen.

Kun ystävä soittaa ja ehdottaa tapaamista, saattaa se peilistä kurkistava epätäydellinen nainen ehdottaa mielummin yhteistä kävelylenkkiä. Toki liikunnan ja raittiin ilman vuoksi, mutta myös siksi, että pääsee pikkuisen helpommalla. Ei tarvitse tänään siivota tai leipoa.

Sisustusbloggaajana olen mukana luomassa näitä paineita. Kuvat kodistamme ovat otettu silloin, kun siivottu tai vähän sisusteltu.

Muistan varmasti ikuisesti, kun myin Facebook-kirpparilla jotain tavaroita kuopuksen syntymän jälkeen. Nouto oli sovittu iltapäivään, mutta ostaja tulikin pari tuntia etuajassa. Avasin oven yön huonosti nukkuneena, paita maitotahroissa ja hiukset likaisena. Eteiseen läpi pääseminen vaati taitoja kuin Mount Evereistillä; kenkiä, ulkovaatteita  ja purkamattomia kasseja siellä täällä.

Tästä kaikesta huolimatta toki pyysin ihmisen sisään. Kun ovi painui takanamme kiinni, hän sanoi todella ystävällisesti ja kohteliaasti, että lukee blogiani. Tunsin häpeän aallon nousevan. En tiedä hävettikö minua enemmän se miltä näytin, miltä kotimme näytti vai se, että blogissa ei tätä puolta elämästä koskaan näy. Tunsin valtavaa tarvetta selittää.

Hän luultavasti näki vastasynnyttäneen naisen vauva kainalossaan ja talon, jossa eletään elämää. Minä taas koin olevani suuren luokan huijari.

Koti ei ole esittelypaikka. Ei edes sisustusblogikoti, ei sisustuslehtikoti tai Suomen kaunein koti-telkkarissa. Se on niiden ihmisten rakkain paikka ja turvasatama, jotka siellä asuvat. Mitä on tapahtunut sanonnalle “Talo elää tavallaan, vieraat kulkee ajallaan”?  Ajalle, kun sai piipahtaa extempore kylään, istahdettiin sohvalle ja vaihdettiin kuulumiset. Silloin keitettiin kahvit ja toivottiin, että jääkaapissa oleva maito ole vielä vanhentunut.

Kännykät ovat myös tuoneet mausteensa soppaan, miksi kukaan edes tekisi yllätysvierailua, kun voi ilmoittaa sijainnin ja suunnitelmat reaaliajassa.  Onko yllättäen kylään tuleminen nykyään jopa epäkohteliasta? Minusta on mukava tietää vähän etukäteen, edes sen eteisen siistimisen tai vessanpesun verran. Sillä toki itsekin rentoudun paremmin kodissa vieraiden kanssa, kun tiedän perusasioiden olevan kunnossa.

Tärkeintä on ihmisten kohtaaminen, vuorovaikutus, vertaistuki ja ilo siitä, että kuulumme samaan yhteisöön.

Kehopositiivisuudessa on kyse siitä, että kaikki vartalot ovat kauniita juuri sellaisena kuin ne ovat. Paikka kaikelle  -sivustolla lanseerattiiin oiva termi kotipositiivisuus, joka tarkoittaa että hyväksymme ilman arvostelua erilaiset kodit ja tavat elää niissä.

“Se tarkoittaa sotkusheimaamisen lopettamista. Ja myös sitä, että siistejä ei leimata neurootikoiksi.”

Minulle tuottaa iloa siisti koti, mutta se ei silti poista sitä faktaa, että välillä on sotkuista. Tietenkin haluan jakaa kuvia kodistamme niin, että on siistiä. Toivon, että kun meille tulee vieraita, paikat ovat kunnossa. Mutta en koskaan haluaisin käännyttää ystävää ovelta vain siksi, että ei ole siistiä.

Kun menen kylään, en todellakaan arvioi sisustusta tai siisteyttä. Sitä paitsi kodeissa, joissa suurinpiirteen harrastetaan viikkosiivouksia, eivät paikat edes pääse oikeasti likaisiksi.  Hiukka eteisessä tai pölypallo oven takana ei pilaa kenenkään tunnelmaa, ellei täydellisyyteen pyrkivä emäntä sitä ihan itse tee.

Kotipositiivisuus ei tarkoita sitä, että ihannoidaan sotkua. Se on enemmänkin sellaiseen ympäristöön pyrkimistä, jossa kodin asukkaat voivat hyvin. Kuten en vertaile omia vatsalihaksiani fitness-mimmien sixpackeihin, en myöskään kadehdi miljoonataloa merenrannalla. Molemmat toki näyttävät hyvältä, mutta ei minun tarvitse kaikkea saada, eikä ole realististakaan. Kaikki on niin suhteellista ja meidän talomme hinnalla taitaisi saada Helsingin keskustasta kaksion.

Toivoisin, että kyläilykulttuurimme ei hiipuisi. Pian alkaa vuoden pimeimmät ajat, hetket jolloin on mukavaa kokoontua samalle sohvalle tai saman pöydän ääreen iltateelle. Kunpa voisimme olla armollisempia itsellemme ja muille; elämä voi olla epätäydellisyydessään täydellistä.

Saatat pitää myös

13 Kommentit

Ma Tilda syyskuu 22, 2018 - 3:10 pm

Tästä tuli mieleen otsikko, jonka näin eräässä käsityölehdessä vuodelta 1990. Etusivulla luki “Sisusta kotia”. Hetken ihmettelin yksinkertaista otsikkoa, että mitä tuo nyt on. Kun asiaa hetken mietin, tajusin, ettei silloin tosiaankaan koteja varsinaisesti sisustettu. Ne kalustettiin, sitten siellä asuttiin. Verhoja vaihdettiin vähän vuodenaikojen mukaan, mutta ei niitä uusittu, samoilla mentiin pitkään, todella pitkään. Ei sisustaminen ollut mikään puheenaihe, eikä kenenkään kotona kyläillessä puhuttu sisustuksista. Ennemmin pihoista, perunamaasta, marjasadosta. Itse olin teini 1990-luvulla ja noihin aikoihin sain kyllä valita eka kertaa tapetin omaan huoneeseeni. Se oli sisustamista. Mutta se uusi tapetti ei johtanut mihinkään muihin hankintoihin, ei mennyt uusiksi matto eikä koristetyynyt eikä verhot. Uusi villi tapetti sai sopia huoneeseen miten nyt sattui sopimaan.

Summa summarum, olisiko niin, että elintason noustua ja vaikutteiden vaihtamisen lisäännyttyä meille on nimenomaan tullut paineita kodin ulkoasun suhteen. Ennen kaikilla kodit oli sinnepäin, mutta aina saattoi pistäytyä ilmoittamatta eikä siitä tehty numeroa. Nyt selitellään sotkuja ja hermoillaan, että mille viikolle uskaltaisi sopia treffejä kavereiden kanssa, että varmasti ehtisi edes vähän siivota…

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas syyskuu 23, 2018 - 9:10 pm

Hei! Nostit hyvän pointin esille! Ehkäpä näin “valtavirran” harrastuksena sisustaminen on vielä aika nuori ilmiö, vaikka toki sisustuslehtiä ja -kirjoja on ollut jo vuosikymmenet. Ja ehkä asiat ovat ihmisillä sillä tavalla paremmin, että on aikaa miettiä vaikka kausiverhojen vaihtamista, sillä se ei varmasti ole mikään ykkösprioriteetti vaikkapa syvissä lamavuosissa. Vaikkapa kodin turvasataman merkitys on varmasti ollut aina sama; paikka jossa sen asukkailla on hyvä olla.

Reply
Chandelierhome syyskuu 22, 2018 - 4:07 pm

Olipas mielenkiintoinen postaus. Minä koin tosi usein tuota kotihäpeää joskus, silloin kun joku siis tulee kylään. Tietoisesti olen tuosta ressistä ruennut päästämään irti ja löysännyt omaa nutturaa. Siivoan jos siltä tuntuu, mutta perus jutut pitää olla kunnossa, esimerkiksi ei mitään puudelien kulettamia sukkia tai pikkareita lojumassa lattialla :`D tai jotain muita epämääräisiä tavaroita lattialla ja wc:n puhdistan vain jos ehdin koska jotenkin se on jo pelkkä kohteliaisuus vierasta kohtaan.

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas syyskuu 23, 2018 - 9:12 pm

Kiitos paljon! Ja aika samat linjat on täälläkin, minusta on kiva ostaa tuoreita kukkia vaasiin ja siivota, kun tiedän että tulee vieraita. Toki teen sitä muutenkin. Mutta ei se maailma kaadu, jos paikat ei ole tiptop, tuskin kukaan menee kaverilleen tupatarkastusta tekemään vaan vaihtamaan kuulumisia 😀

Reply
Minna syyskuu 22, 2018 - 6:06 pm

Olipa kiva postaus! Minä taidan olla jäänyt viime vuosituhannelle, meille saa tulla ilmoittamatta ja aivan varmasti saa kahvia ja jotain sen kanssa, mutta välttämättä ei ole kaikki tavarat kohdillaan. Nytkin on tason päällä viime viikonloppuna Habitaresta kerätyt esitteet, ei vaan ole viikon aikana ehtinyt katsomaan, mitkä esitteet säästän ja mitkä saa mennä heti pois. Että tervetuloa vaan, kun hieman yli tunnin ajelet, niin olet meillä!
-Minna

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas syyskuu 23, 2018 - 9:13 pm

Ihana kuulla Minna! Olikos tämä se S:llä alkava paikkakunta, jossa on tarvella hyvät ladut? Jos vaikka poikkean yllätysvierailulle 😀

Reply
Minna syyskuu 29, 2018 - 4:03 pm

No juurikin se! Tervetuloa hiihtämään ja vaikka muutenkin! Niin ja meidän urheiluliike on muuten tosi hyvä, jos teiltä ei vaikka löydy niitä karvapohjasuksia…

Reply
Ii syyskuu 22, 2018 - 11:55 pm

Juuri kuin minun ajatuksiani ,itse vain en osaa niitä näin selkeästi jäsennellä ja tuoda julki vaikka kipuilen juurikin samojen ongelmien kanssa..Täyttä asiaa, jälleen kerran. Niin ilo lukea.kiitos hirveästi.aina luen, ekaa kertaa kommentoin. 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas syyskuu 23, 2018 - 9:14 pm

Hei ja lämmin kiitos kommentistasi, ihana kun jätit sellaisen! Ilo kuulla, jos pystyy kiteyttämään myös jonkun toisen ajatuksia <3

Reply
Muuttuva kotini Päivi S syyskuu 23, 2018 - 12:54 am

Hyvä postaus 🙂 Meillekkin saa tulla ilman kutsumatta ja ilmoittamatta, niin kuin silloin ennen vanhaa tyylillä. Joskus kylläkin saa pelkät kaljupää kahvit 🙂 ja vastaan saattaa tulla naturell emäntä hiukset harjaamatta ja collarit jalassa, elämä on periaatteelle 🙂 Mulla on tiettyjä kavereita, että tiedän ettei tykkää jos menee suoraan ilmoittamatta ja sitten on kyllä kavereita joiden luokse voi mennä milloin vaan. Uskon, että kyläilyt on monella vähentyneet ihan tämän takia kun pitää ns. ilmottautua. Tuli mieleen tuosta,ettet vertaile fitness-mimmejen sixpackia yx oma kohtainen salilla kynti tässä viime viikolla. Menin salille 2 kk tauon jälkeen ja motivaatio oli vähän hukassa ja yhdelle tutulle miehelle siinä tlaisin, että mitenkähän sais tätä motivaatiota taas harjoittelulle. Käski laittaa jääkaapin oveen kuvan ns.fitness naisesta…..halooo!!! Mie siiihen, että mulle on tärkeintä että olen terve ja hyvässä kunnossa sekä jaksan kuntoilla. Olis kyllä haluttanut sanoa, etten edes haluaa mitään fitness vartaloa ja elää suurinpiirtein nälkäkuurilla :).

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas syyskuu 23, 2018 - 9:17 pm

Luulen, että lähipiiri oppii, kenelle voi piipahtaa extempore ja kuka saa yllätyksestä slaagin 😀 Ja tätäkin on toki hyvä kunnioittaa. Minulle sopii pieni ennakkovaroitus ja näin toimin itsekin, jos vaikka joskus aukeaa yllättävä aikaikkuna tai olen jonkun kaverin lähistöllä. Extempore-vierailun etikettiin kuuluu myös, että kyläily on aika lyhyt 🙂

Voi morjens mikä kommentti salilla! No, ehkä hän kertoi enemmän omista tavoitteistaan kuin sinun. Ja aika kauan saisi treenata, että näyttäisi taas 19-vuotiaalta 😀

Reply
Jenni syyskuu 23, 2018 - 10:00 am

Meille saa aina piipahtaa, vieraan täytyy vain itse sietää mahdollista kaaosta. Ja eihän meillä edes ole mitään kaaosta, vaan ihan tavallista lapsiperheen elämää.

Mutta usein myös tuntuu, että olemme lähipiiristämme eniten ex tempore. Voimme lähteä metsäretkelle tai ihan jopa pyytää ystäviä kylään samana päivänä, mutta nykyajan hektisyydessä harvoin saamme tällä nopealla aikataulutuksella tupaa täyteen 🙂

Reply
Kerttu / Modernisti Kodikas syyskuu 23, 2018 - 9:18 pm

Just tämä, se mikä tuntuu itsestä kaaokselta, on lopulta usein ihan sitä peruselämää, jota jokaiselta löytyy. Pidä vain kiinni tuosta extempo-elämänasenteesta, joskus parhaat syntyvät liikoja suunnittelematta!

Reply

Jätä kommentti