Elämme erikoisia aikoja. Vuosi sitten alkaneet poikkeusolot ovat yhä täällä. Joku epäilee, että vuosi 2020 oli vasta traileri ja todellinen elokuva nähdään 2021. Tiedä sitten kuinka käy.
En ota kantaa rokotteisiin, maskeihin, suosituksiin tai rajoituksiin. Niitä pohtivat viranomaistahot, joille asia kuuluu, eikä meikäläisen hämmentäminen siinä sopassa ole mitenkään tarpeellista.
Mutta siihen haluan ottaa kantaa, että ihmisten väsyminen alkaa näkyä juuri nyt. Se näkyy vastakkainasetteluna, väärinymmärryksina ja mielensä pahoittamisena. Asioita, jotka entisestään vievät energiaa ja huonontavat oloa. Uskon, että aika on raskasta (lähes) kaikille. Se on raskasta siksi, että emme tiedä mitä tapahtuu, miten tapahtuu, mitkä ovat vaikutukset pidemmällä aikavälillä.
Poikkeusajat eivät ole kohdelleet meitä tasapuolisesti. Joillain elämä ei ole liiemmin muuttunut, toisilla on suuria terveys- ja talousmurheita. Monessa kodissa tehdään paljon töitä sen eteen, että arki pyörisi mahdollisimman normaalisti. On aloja ja yrityksiä, jotka ovat joutuneet kohtuuttomiin tilanteisiin. Takana on aina oikea ihminen tarinoineen ja tunteineen. Emme tiedä vielä, mitä kaikkea kuoren alla on.
Itse tarkastelen tilannetta nyt sosiaalisen median kautta. Se on paikka, jossa jokainen saa halutessaan ääntään kuuluville. Se on paikka, jossa liikkuvat uutiset ja valeuutiset. Se on myös paikka, jonne pahaa oloaan voi purkaa, jos ei ole ketään muutakaan, kenelle puhua.
Sen sijaan, että kisaisimme siitä, kenellä on raskainta, voisimme yrittää olla enemmän toistemme tukena. Jos on voimavaroja, voisi auttaa heitä, joilla oma reppu on jo liian tyhjä. Vaikka kysymällä, mitä kuuluu ja miten jaksat.
Jokaisella on elämä muuttunut tavalla tai toisella, mutta ei ole kisan arvoinen asia se, oletko luopunut etelän reissusta tai työpaikasta. Kaikenlainen vertailu on niin turhaa, koska ihmisten elämät ovat jokainen omanlaisensa.
Pienten lasten elämästä vuosi on paljon. Itselläni toiveet elämästä kohdistuvat tällä hetkellä lähinnä siihen, että lasten arki olisi mahdollisimman tavallista ja turvallista. Heille luodaan juuri nyt erikoisia lapsuusmuistoja karanteeneineen ja drive in-testeineen, mutta heidän vahvuutensa on tässä päivässä elämisessä. Vaikka aikuinen kantaa huomisenkin murheita, ei se ole lasten homma. Jokainen tavallinen koulu- ja päiväkotipäivä harrastuksineen on kullan arvoinen. Voi tavallinen arki, miten oletkaan arvokas ja tärkeä.
Jaksetaan ja myös kannatellaan heitä, jotka sitä tarvitsevat.
Hyvää viikonloppua ja rentoa talvilomaa, jos sellainen alkoi <3
12 Kommentit
Murehdin lastenlasteni puolesta ystävien tapaasen puutteella, etäkoulun käynnin vaikeutta, murehdin lasteni puolesta työpaikkojen säilymisellä, etätyössä jaksamisesta, mutta eniten murehdin meidän 70+ loppuelämän lyhenemistä, nyt on mennyt vuosi ilman yhteisiä muistoja rakkaitten kanssa ja se on paljon ehkä 5-10 vuoden ajasta, minkä täällä vielä olemme.
Todella suuria asioita elämässä kaikki nämä, moni näistä resonoi myös minun sydämessäni. Uskotaan ja toivotaan, että tilanne pian helpottaisi ❤️
”Jokaisella on elämä muuttunut tavalla tai toisella, mutta ei ole kisan arvoinen asia se, oletko luopunut etelän reissusta tai työpaikasta. Kaikenlainen vertailu on niin turhaa, koska ihmisten elämät ovat jokainen omanlaisensa.” Tämä on sinänsä totta – eihän tämä toki kilpailua ole – mutta itselläni särähtää kyllä hieman korvaan etelänloman ja työpaikan menettämisen rinnastaminen toisiinsa; useimmille meistä jälkimmäinen tarjoaa sellaista perusturvaa, jota en ihan äkkiä vertaisi lomamatkan menettämisen tunteisiin – vaikka vertailu sinänsä turhaa onkin.
Pointtisi on mielestäni hyvä ja ymmärrän kantasi, mutta koen sen edustavan nimenomaan hyväosaisen, koronan vuoksi vain vähän muutoksia arkeensa kokeneen, ydinperheessä asuvan henkilön näkemystä tästä erikoisesta tilanteesta. Itsekin olin tässä samassa tilanteessa vielä kaksi vuotta sitten, mutta enää en, ja vasta nyt todella ymmärrän sen, minkälaisia haasteita ja huolia esimerkiksi yhden vanhemman perheet, työttömät ja riskiryhmäläiset tänä aikana kantavat. Itsekin kuulun kuin salamaniskusta näihin kaikkiin ryhmiin, vaikken todella olisi asiaa uskonut vielä muutama vuosi takaperin. Tästä perspektiivistä katsottuna tämänkaltaiset mielipiteet tuntuvat ajoittain ajattelemattomilta – vaikkei se varmasti ole tarkoituksesi.
On kuitenkin mielenkiintoista huomata, kuinka tässä ajassa ja keskusteluissa korostuvat ihmisten aiemmat kokemukset ja sellainen empatiakyky, joka usein syntyy vain omien vaikeuksien kautta. Kuten useita vaikeuksia elämässään kokenut ystäväni usein toteaa, jokainen meistä pystyy osallistumaan vaikeisiin keskusteluihin juuri niillä tasoilla, jotka itse syvästi ymmärtää. Ja tämä on toki täysin ymmärrettävää, eikä tietenkään tarkoita sitä, etteikö ihminen voisi ymmärtää myös muiden vaikeuksia. Ilman omaa kokemuspohjaa tämän ajan välillisesti aiheuttamia huolia ehkei vaan voi käsittää kaikella sillä syvyydellä kuin olisi toivottavaa.
Vinkkisi avun hankintaan on arvokas. Omalla kokemuksellani voin valitettavasti tähänkin todeta, että kaikenlaisen tuen saaminen on kovan työn ja jaksamisen takana, eikä voi siltikään korvata kuin pienen murto-osan niistä eroista, joita tämä aika esimerkiksi lapsiperheiden keskuuteen aiheuttaa. Puhumattakaan siitä, kuinka moni vaikeassa tilanteessa kamppaileva jaksaa vaatia itselleen sitä apua, johon hän kenties olisikin oikeutettu.
Hei! Ymmärrän mitä haet takaa. Osalle on tullut kohtuuttomia vaikeuksia, osa suree menetettyä lomaa. Eivät tietenkään ole samansuuruisia haasteita, mutta jokainen katsoo elämää omasta vinkkelistään. Nyt ymmärrän eteläsuomalaisten lasten surua, kun he eivät ehkä pääsekään mummolaan lomalla. Jokaisen harmi on todellinen sillä hetkellä. Jos voimia on, voi auttaa heitä, joilla ei ole. Esimerkiksi itse autan vaikkapa hakemaan apua lapsiperheiden harrastustukeen, josta tämä koko keskustelu lähti liikkeelle. En voi koko maailmaa pelastaa, mutta voin auttaa tekemään hakemusta, jos jollain omat voimat eivät riitä. Pointti oli juuri siinä, että vaikeuksia vertaamalla emme saa apua tai tukea, mutta toinen toisiamme kannattelemalla saamme. Yritän tehdä oman pienen osani.
Hei Kerttu! Ymmärrän täysin, mitä haluat kirjoituksellasi sanoa. Kerron esimerkin omasta elämästäni 20 vuoden takaa. Olin vuoden vanhan lapseni kanssa lastensairaalassa tutkimuksissa. Pelko ja huoli ympäröi minua, kun istahdin sairaalan kahvilaan pienelle tauolle. Aloin juttusille toisen äidin kanssa ja hän kertoi lapsensa vakavasta tilanteesta, joka oli ollut heidän perheensä elämää jo kolmen vuoden ajan. Minä tokaisin siihen, että mitä ihmettä ne korvasärkyisten lasten vanhemmat valittaa, eivät ne tiedä mitään lasten sairastamisesta. Tämä viisas nainen vastasi:” Jokaisen tunne on oikeutettu ja tärkeä. Niitä ei voi vertailla tai vähätellä.” Koin suuren herätyksen ja päätin tuolloin, etten koskaan erehdy olemaan niin mustavalkoinen kuin sillä hetkellä olin omassa pelossani ja perheemme akuutissa tilanteessa. Olimme onnekkaita ja lapsemme tilanne normalisoitui. Vieläkin muistelen tuota kohtaamista ja pidän sitä yhtenä tärkeimpänä opetuksena ja lahjana mitä olen saanut toiselta ihmiseltä. Olen myös pyrkinyt elämään sen mukaan. Kiitos, kun otit tärkeän asian esille. Nautitaan ihanasta talvesta!
Kiitos Tiina, kun ymmärsit sanomani <3 Kaunista talvea myös sinne!
Saa varmaan jakaa tän postuksen, niiiiiin hyvin sanottu Kerttu! Tämä viisaus pätee erityisesti tähän haastavaan aikaan mutta myös elämään yleensä ♥️
Voi kiitos Jaana! Postauksia saa aina jakaa, jos siltä tuntuu ❤️
Haluan asettua puolustamaan niitä, joille somekupla on saavuttamaton. Olen täysin samaa mieltä, että kisailu on turhaa. Voisimmeko silti olla sallivia ja armollisia myös kaikenlaisille purkauksille? Todellisuus on, että toisilla eväät ovat huomattavasti heikommat tavallisestikin saati sitten näinä aikoina. Kuvitteellisen vertailun voittajan on helpompi sanoa, että hei, ei kisata. Jokaisella saa olla juuri ne omat tunteet, koko skaala on sallittu. Samalla on tärkeää pyrkiä ymmärtämään eriarvoisuuden kuilun syvyyttä. Samalta viivalta emme ole tähän lähteneet. Yksittäinen kommentti saattaa olla se jäävuoren huippu, pieni purkaus siitä turhautumisesta, jota omassa arjessaan kokee. Toivoisin armollisuutta ja ymmärrystä. Nyt ei tarvita tukijoukkoja laulamaan kuorossa, että on meillä kaikilla tosi vaikeaa, tuetaan toisiamme. Se voi kalskahtaa toiselle banaalina tilanteessa, jossa kokee ettei tukea saa ja kaikesta täytyy taistella.
Sanotaan, että verrata ei saa. Joku, joka ulkopuolelta ja koetusta kurjuudesta katsoo kimmeltävään blogikuplaan, ei ehkä voi olla vertaamatta. Huonosti voivien lapsiperheiden kanssa työskentelevänä todistan, että jos oikeasti ryhdyttäisiin kohtaloita vertailemaan, läikähtäisi suru monen sydämelle. Haastan meitä kaikkia sallivuuteen ja empatiaan myös näitä pieniä asioita kuten toivottomuutta kuvastavia kommentteja kohtaan.
Heippa Kaarina! Minusta kaikenlaisilla purkauksille sosiaalisessa mediassa ei tarvitse olla salliva. On todella hurjaa, kuinka asioita voidaan esittää, eikä mikään paha olo oikeuta loukkaamaan, syyttämään tai jopa uhkaamaan muita. Tämä on juuri sitä käytöstä, joka lisää pahaa oloa ja jopa eriarvoisuutta, eikä millään lailla auta tai paikkaa kuilua. Se, että toivon jaksamista ja apua sellaista tarvitseville ja sanotaan, että en etuoikeuttuna ymmärrä tai saisi näin sanoa, on yksi tapa kuilua suurentaa. Kuten sanottu, kukaan ei tiedä mitä toisessa perheessä käydään läpi ja miten poikkeusolot ovat kohdelleet, jopa siellä ”kimmeltävässä blogikuplassa” saattaa olla haasteita (puhun nyt yleisesti somesta). Ei siis sanota toiselle, että tunteesi ovat väärin. Tämän kirjoituksen voi ymmärtää halutessaan väärin, mutta Tiina tuossa toisessa kommentissa on saavuttanut sen sanoman. Vertaaminen ei auta ketään, ei edes sitä heikoimmassa asemassa olevaa. Auttaminen on ihan toisenlaista. Sinulla on ehkä jokin ehdotus, kuinka sellainen, jolla voimavaroja on, voisi vaikka huonosti voivia lapsiperheitä auttaa? S
Kiitos vastauksesta. Kriittisen kommentin tulkitsin omien lasieni läpi kuvaamani kaltaiseksi toivottoman ihmisen turhautumiseksi. Sain innoituksen instagramin puolelta, missä huono-osaisten ääni ei helposti kuulu ja yksi toivonsa menettänyt voi uupua. Yritin kai tarkastella, mistä jonkun purkaus voi johtua ja pohtia rajoja sille, mihin asti voimme toisiin suhtautua armollisesti, vaikka toisen ääni olisi kriittinen. Olen täysin samaa mieltä siitä, ettei ketään saa loukata, syyttää tai uhkailla ja olen pahoillani, että edes annoin ymmärtää sellaisen olevan hyväksyttävää. Kuulen näkökulmasi ja sain ajatuksestasi kiinni. Käytätte moni vaikuttaja vaikutusvaltaanne monella tapaa hyvään, kuten sinäkin. Anteeksi, että käytin turhan kärkevää kieltä.
Totta puhuen hyvät ehdotukset ovat minulta hukassa. Koen usein suurta riittämättömyyttä. Idea harrastusten tukemiseksi on hyvä ja tärkeä, kiitos.
Hei taas <3 Nyt tavoitan myös paremmin sen, mitä sinä yritit sanoa. Arvostan tosi paljon sitä, että laitoit vielä viestiä ja pahoittelitkin. Kaikki hyvin ja uskon, että pohjimmiltaan ajattelemme samalla tavalla tuesta ja avusta, vaikka sitä eri lailla sanoitimmekin.